Oli aika erikoista olla välillä 4 h edellä (Katmandussa) ja välillä 2 h jäljessä (Lontoossa) Suomen ajasta. Nyt on takana ilmassa oloa 12 h ja 24 min. Lentokoneisiin ja lentokoneista siirtymisiä, odottelua lentokentillä ja turvatarkastuksia yhteensä 17 h 10 min. Katmandusta Suomeen tuleminen kesti Lontoon kautta kaiken kaikkiaan 29 h 34 min.

Matka meni kaikin puolin hyvin. Kun siirryttiin seka Katmandun etta Delhin lentokentillä odotushallista lähtöhalliin ja lähtöhallista lentokoneisiin, molemmissa tilanteissa oli ensin turvatarkastus. Minultakin pengottiin laukut pienintä pussia myöten. Ruumiintarkastuksetkin olivat perusteellisia. Delhin lentokentällä, kun odoteltiin laukkuja ja seuraavaan koneeseen siirtymistä, katse osui useisiin asetta kantaviin sotilaisiin ja vartijoihin, jotka kävelivat hallissa ja tarkkailivat matkustajia. Muuten matkaan liittyvät rutiinit toistuivat aikaisempien rutiinien kaltaisina. Kiitos rukouksista; ihan selvästi ne oli kuultu.

Nepalin aika oli antoisa, mutta kylla oli ihana myös palata Suomeen! Raikas ilma ja puhdas lumi ympäröivät  jo lentokentällä. Eivätkä pimeys ja kylmyyskään haitanneet, kun tiesi, että valot eivät joka päivä katkeile ja sisällä taloissa on lämmintä ja puhdasta.

Matka on ohi ja on aika kiittää: Kiitos seurasta! Ehkä tuokiokuvat monipuolisesta Nepalista saavat sinutkin matkustamaan Nepaliin! = ) 

 

 

 

Niinpa on harjoittelujakso Patan sairaalassa ja Lalitpur Nursing Campuksella loppunut. Viime perjantaina Campuksella rehtori jarjesti huoneessaan meille laksiaiset. Mukana olivat rehtori, vararehtori, meidan supervisorimme ja sihteeri. Joimme teeta ja soimme kaaretorttua ja pikkuleipia ja keskustelimme menneesta harjoittelujaksosta. Oli oikein hieno kahden eri kulttuurin kohtaamishetki. Lahtolahjoiksi saimme pienet nokalliset vesikannut ja saatteeksi rehtorin sanat, etta aina kun katsotte kannua, muistakaan meita ja Nepalia.

Perjantaina oli ehdittava kayda viela Thamelissa, silla olin teettanyt itselleni puvun. Olimme nimittain saaneet kutsun Suomen suurlahetyston jarjestamalle Itsenaisyyspaivan lounaalle. Puku oli valmiina ja lauantaina sitten ajoimme suurlahetyston eteen. Lounas tarjoiltiin puutarhassa jazzin saestyksella. Paikalla oli noin 200 - 250 henkiloa Suomesta ja muistakin maista.

On ollut erittain mielenkiintoista elaa nama kolme kuukautta taalla Nepalissa. Moni ajatus jaa viela paahan pyorimaan: niin paljon uutta ajateltavaa taalta paahan jaa vaikka onkin jo vanha paa = )

Nyt olisi viela hetki aikaa pakata tavaroita. Ja sitten matkaan: Katmandu - Delhi - Lontoo - Vantaa-Helsinki...

Ajattelin viela kirjoittaa Suomessa, miten matka on mennyt. Onhan Intian suurimmilla lentokentilla nostettu halytysvalmiutta terroriuhan vuoksi. Toivonpa viela, etta voisit vaikka laittaa kasia ristiin ja rukoilla, etta paluumatka sujuisi rauhallisesti ja turvallisesti ti 9.12. ja ke 10.12.

 

 

 

 

 

 

 

Haluatko tietaa, millaisissa ymparistoissa olen viime aikoina elanyt ja kulkenut?

Olen asunut osan ajasta Norwegian Housessa, norjalaisten guesthousessa, jonka takana on kaunis puutarha. Edessa olevalta kattoterassilta nakee kirkkaina aamuina Himalajan vuorten huippuja. Huoneeni on toisessa kerroksessa, ja tuolla kolmannessa kerroksessa kirjoittelen tata blogia. Muissa huoneissa asuu talla hetkella norjalaisia seka intialaisia. Taloa ymparoi muuri, jossa on kaksi porttia. Toinen portti on autoille ja toinen ihmisille. Ihmisille tarkoitetun portin vieressa on pieni yhden huoneen asunto, jossa yopyy portinvartija tai hanen vaimonsa, jotka tulevat avaamaan portin tarvittaessa, paivalla ja yolla. Huomaa myos turvallisuussyista ikkunoissa olevat rautatangot.

Kun astun portista ulos ja kavelen pari metria lahimman kadun varteen, avautuu eteen tallainen nakyma. Vasemmalla ensimmaisessa kojussa myydaan isoja, hopeakylkisia kaloja, jotka lojuvat iltaan saakka kuolleina myyntipoydalla. Oikealle mentaessa seuraavassa kojussa myydaan kanoja ja lihaa. Joinakin paivina lihan myyjalla on kadun talla puolen vuohia, jotka ovat kiinni puissa, joita han sitten tappaa tarvittaessa myyntipoydalle. Oikealla olevassa kojussa kanat sailytetaan hakissa, jossa ne pysyvat kuumanakin paivana tuoreina. Aarimmaisena oikealla on poyta ja penkkeja, joilla miehet istuskelevat ja seuraavat kadun tapahtumia. Eraana aamuna seurasin, kun kauppias, jolla on elavia kanojen, oli kyninyt muutaman kanan ja laittanut ne koukkuun roikkumaan. Siina han niita sitten ruskisti samanlaisella kaasuliekilla, jota Suomessa kaytetaan hitsattaessa metallia. 

Matka jatkuu tata katua pitkin kauppoihin tai koululle.

Varsinkin ensimmaisina viikkoina kavin taalla usein. Tasta kaupasta sai kaikkea, mita lansimaalainenkin tarvitsee. Alakerrassa on ruokatarvikkeita ja paivittaistavaroita. Ylakerrassa on astioita, vaatteita yms. Kaupasta loytyi myos Wasan nakkileipaa. Myohemmin olen loytanyt muitakin vastaavia kauppoja lahialueelta.

Tassa on koulumme Lalitpur Nursing Campus. Kuvassa nakyy vain se sisaankaynti, jota keskiviikkoisin kaytamme, kun menemme koululle opiskelemaan. Koulualueella, muurin sisalla, on monta rakennusta. Yllani on kouluasu, jonka teetimme ensimmaisella viikolla. Pallimmaisen takin olen ostanut myohemmin.

Tassa nakyy Patan sairaalan sisaanmenoportti. Sairaalan alueella on useita vanhan ja uuden puolen rakennuksia. Kadulla ei ole autoja kulkemassa, silla tana paivana oli seitseman lakkoa, joista saimme tietaa vasta iltapaivalla. Illalla oli jo vaarallista menna ulos ja taxitkaan eivat silloin enaa kulkeneet. Jos nepalilaisten oli pakko menna jonnekin, he tilasivat ambulanssin, silla ambulanssi oli ainut, jolla oli turvallista kulkea ja jota ei pysaytetty.  

Normaaleina paivina sairaalan edustalla on jatkuva, vilkas liikenne, ja liikenteen pauhu on melkoinen.

Talla viikolla olemme kuljeskelleet tallaisissa maisemissa. Olemme tutustuneet community-tyoskentelyyn. Tama tarkoittaa kaytannossa sita, etta olemme kulkeneet tiheasti asutun kaupunkialueen lahella olevan maaseudun kylissa ja vierailleet huono-osaisten kotona. Maaseudulla elavien ihmisten rahat eivat tahdo riittaa muutenkaan, ja jos perheessa on sosiaalisia ongelmia tai sairastuu, ei ole varaa lahtea laakariin. Niinpa Nepalissa sairaanhoitajakoulutuksen saaneet tyontekijat ja sairaanhoitoalan opiskelijat kiertavat sairaiden, vanhusten ja vauvojen luona kodeissa mittaamassa mm. verenpainetta tai kuumetta ja seuraamassa tilanteita. Vierailimme eraan 75-vuotiaan naisen luona, joka sairasti monenlaisia sairauksia, mm. astma. Yksi hoitokeino oli se, etta eras sairaanhoitajaopiskelija avasi naisen nutturan, minka jalkeen han kaatoi kadelleen samaa oljya, mita taalla kaytetaan hierottaessa lihaksia. Taman jalkeen han hieroi oljya naisen hiuksiin. Tama kuulemma lammitti ja lampo helpotti astmaan sairastuneen oloa. Kun hiukset oli laitettu kiinni, han hieroi myos naisen selkaa.

Ohjaajamme kulki ensimmaisena kapeilla poluilla. Polun vasemmalla puolella on pudotusta seuraavalle penkerelle yli puolitoista metria. Oikealla puolella pudotusta on melkein saman verran. Tuolta edesta on vastaan tulossa mies, jolla on ylilevea kuorma. Han kantaa hartioillaan bambukepin varassa olevia vehnalyhteita. Miten arvelet meidan ohittavan taman taysin vieraan, nepalilaisen miehen kapealla polulla? ; )

 

 

 

Olemme palanneet Patan sairaalaan harjoittelemaan lastenosastolle. Osastolla olen tavannut lapsia, jotka ovat olleet 7 paivan - 12 vuoden ikaisia. Suurin osa lapsista on sairastunut keuhkokuumeeseen, silla aidit eivat aina tieda, miten lampimasti lapselle on puettava paalle, joten lapsi vilustuu ja saa keuhkokuumeen. Eraana paivana seurasin, kun alle vuoden ikainen, keuhkokuumetta sairastanut tytto oli saanut sydankohtauksen ja hanta elvytettiin. Mutta mitaan ei ollut enaa tehtavissa, ja suuret ruskeat silmat suljettiin.

Oisin ilma on jo viileaa, mutta paivisin lampotila voi viela nousta lahelle 20 astetta. Koska taloissa, eika myoskaan Patan sairaalassa, ole lammitysta, aidit ovat kietoneet pienten lastensa ymparille useita kerroksia kangasliinoja, jotta lapset pysyisivat kylmassa sairaalassa lampimana. Aidit itse istuvat tai lepaavat sangylla ohuissa pitkissa housuissa, jonka paalle ulottuu pitka tunikan tapainen pyjama, villatakissa ja paksussa takissa seka villapipo paassa ja kengat jalassa. Pientenkin vauvojen aamupesut tehdaan kylmalla vedella, kankaiden ja vanutuppojen avulla.

Nepalissa on viisi ilmastovyöhykettä, jotka vaihtelevat korkeuden mukaan subtrooppisesta viileään. Monsuunisateet kestavat kesakuusta syyskuuhun tuoden 60–80 prosenttia sademäärästä. Katmandun ymparistossa sataa tuolloin 1 420 millimetria. Ilma alkaa oisin viilentya marraskuun puolivalin jalkeen. Joulu-tammikuussa lämpötilat laskevat öisin pakkasen puolelle. Tuolloinkin päivälämpötilat voivat olla10-20 asteessa.

Eraana paivana huomasin, etta olen seka tutustunut etta myos asun UNESCO:n maailmanperintoluetteloon merkitylla alueella. Asun siis Kathmandun laaksossa, Patan kaupungissa, joka on muinaiselta nimeltaan Lalitpur ja kavin tutustumassa Royal Chitwanin kansallispuistoon. Nepalista on hyvaksytty UNESCO:n maailmanperintoluetteloon myos Sagarmathan kansallispuisto seka Buddhan syntymapaikka Lumbini.

Koska suomalaisen Wikipedian sivuilta ei viela valitettavasti saa noilta alueilta lisatietoja, lisaan tahan englanninkieliset linkit, joilta voi katsella mm. kiinnostavia kuvia tekstien alapuolelta nailta alueilta. Napayttamalla kuvaa kahdesti, kuva suurenee.

• Kathmandu Valley ; Lalitpur, Nepal (or Patan) (Katmandun laakso; Lalitpur tai Patan)
• Royal Chitwan National Park (Royal Chitwanin kansallispuisto)
• Sagarmatha National Park (Sagarmathan kansallispuisto)
• Lumbini, the Birthplace of the Lord Buddha (Buddhan syntymapaikka Lumbini)

 

 

Tama Pokharassa kaynti on ollut aivan valtavan kaunis elamys. Jo tullessamme bussilla Katmandusta Pokharaan matkan varrella vilahteli Himalajan valkoisia huippuja taivaan rannassa. Nain niita ensimmaisen kerran pitkin paivaa. Tahan saakka on ollut sen verran pilvista, etta Himalaja on peittynyt pilviin suurimman osan paivasta, huippuja on voinut ihailla vain aikaisin aamulla vahan aikaa. Nyt kun lahestyimme Pokharaa, naimme valkoista vuoristoa monen kilometrin ajan, useita tunteja. Aivan huikeaa katseltavaa! Kun saavuimme Pokharaan oli taas pilvista. Mutta tana aamuna istuimme hotellin kattoterassilla ihailemassa Himalajan vuoriston huippuja ja soimme samalla aamiaista!

Taalla Pokharassa on myos 7 km pitka jarvi. Leveytta ei melojamme osannut sanoa, mutta arvelisin jarven olevan useita kilometreja levea. Lahdimme siis aamiaisen jalkeen jarvelle veneella; vene oli tasapohjainen ja veneen perassa meloi nepalilainen mies. Han vei meidat jarven toiselle rannalle, jossa naimme apinoiden hyppivan oksilta toiselle. Istuessamme veneessa, ihailimme taas Himalajan vuoren huippuja. Siis jalleen aivan huikea nakyma!

Toivottavasti ottamani kuvat sailyvat ja saan niita siirrettya blogiini, kunhan paasen takaisin Katmanduun.

Tuolla kaukana siintaa Himalajan vuoristo.

Marraskuussa taalla korjataan riisia pelloilta.

Pokharassa asuimme Hotelli Nirvanassa. Aamiainen tuotiin kattoterassille, jotta sai ihailla Machhapuchharen  (6997m) huippua. 

Nepalin toiseksi suurimmalla jarvella, Phewa Talilla, katselen, kun pilvet alkavat peittaa Himalajan vuoria.

Pokharan kaduilla kuljeskeli vapaina vesipuhveleita liikenteen joukossa.

Halusimme nahda Himalajan vuoristoa viela lahempaa, joten lahdimme yoksi 1/2 tunnin ajomatkan paahan, ja 1 1/2 tunnin kavelymatkan paahan kukkulalle Sarangotin kylaan.Kiivetessamme kohti kylaa, matkalla avautui tallaisia nakymia.

Sarangotissa asuimme Hotelli Annapurna & Sherpassa. Huoneen ikkunasta avautui muun muassa tallainen nakyma.

Hotellin laheisyydessa kukkivat samettiruusut.

Tama nainen keraili Sarangotin kukkulalla noita ruskeita siemenkippuja selassa olevaan koriin.

Sarangotin kukkulallakin tuli polulla lehmia vastaan.

Lahdimme Sarangotin kylasta ennen auringon nousua. Matkan aikana naimme, miten aurinko hitaasti nousi ja...

... kultasi Annapurnan huippuja.