Taalla on talla viikolla ollut menossa viisi paivainen, hindujen toiseksi suurin juhla, Tihar, joka on nakynyt katukuvassa valon lisaantymisena ja varikkaina lippunauhoina  katujen ylla. Suurin hindujen juhla Nepalissa on tuo muutamia viikkoja sitten vietetty Dasai-juhla.

Tihar-juhlan aikana kunnioitetaan tiettyja elaimia. Sunnuntaina tarjottiin variksille riisia. Varikset ovat hindujen uskomuksen mukaan kuoleman jumalanYaman lahettamia viestin tuojia. Maanantaina koirille laitettiin otsaan tika, punainen, pieni ympyra, seka kukista tehty seppele. Hindulaisen uskomuksen mukaan koirat opastavat kuolleen henkilon sielun kuoleman joen yli. Tiistaina lehmien sarvet maalattiin hopeisiksi ja kultaisiksi. Lehmathan ovat hinduille pyhia elaimia. Keskiviikkona kunnioitettiin harkia.

Tiistai oli Tihar-juhlan tarkein paiva, koska Vaurauden jumalatar Lakshmi, vieraili jokaisessa kodissa, jossa oli sopiva valaistus hanen lasnaololleen. Taman vuoksi kotien ulkopuolelle oli laitettu paljon kynttiloita ja lamppuja. Kaduille oli myos yritysten eteen varjatty pyorea ympyra, joka oli taynna kukkia ja kynttiloita. Ympyrasta lahti myos varjatty, noin 15 cm levyinen viiva sisalle yritykseen, jotta Lakshmi osaisi tulla oikeaan paikkaan.

Keskiviikkona myos eras Nepalin vanhimmista etnisista ryhmista, nevarit, juhlivat oman uuden vuoden alkamistaan.

Torstaina siskot ja veljet tapaavat toisiaan ja merkitsevat toistensa otsiin tikan, punaisen, pienen ympyran. Siskot tarjoavat veljille pienia lahjoja, makeisia ja hedelmia. Veljet antavat siskoilleen rahaa.

Me olemme opiskelleet myos talla viikolla. Olen aikaisemmin kirjoittanut, etta esim. Dasai-juhlan aikana meilla oli lomaa, mutta meillahan ei varsinaisesti ole lomaa, vaikka nepalilaisilla onkin. Meilla on silloin taukoa harjoittelusta, jotta voimme tutustua nepalilaiseen kulttuuriin omassa tahdissamme. Ensi viikolla meillakin on taukoa, joten suunnitelmissa on lahtea eraan sosionomiopiskelijan kanssa vahan yli 180 km paahan Pokharaan. Toivottavasti voin kirjoittaa myos siella.

2022610.jpg

Menemme osittain samaa tieta, kuin mita kuljimme bussilla safarille. Tiedossa on siis aivan upeita nakymia. Noilla pengerryksilla viljellaan riisia. Edessa virtaa ruskeavetinen joki. Nama ovat viela kukkuloita, ei viela niita Himalajan korkeita vuoria.

2022600.jpg

Tie on kapea, mutkikas ja kuoppainen...

2022611.jpg

Ajattelimme, etta emme lahde matkaan paikallisbussilla, johon otetaan niin paljon matkustajia kuin on tulijoita ja joiden vauhti on olosuhteisiin nahden todella kova. Turistibussit ovat ihan kivoja.